La Bruta
<< Back to main

Reviews
 



Thee Ultra Bimboos, The PollyVox

6/9/02 StellaStar (Never Sever Klubi), Helsinki

Uudessa StellaStarissa pidettävällä Never Sever -klubilla oli kyseisenä perjantai-iltana esiintymisvuorossa kotikentällään Kallion rock'n'roll -kuningattaret, Thee Ultra Bimboosit, joiden tukena esiintyi The PollyVox, josta ei ennen keikkaa oltu paljoa infottu. Ja kyllä homma toimi ihailtavan hyvin sillä StellaStar on tilava ja muutenkin mainio paikka (paitsi kaljan myynnin hitaus) ja kun vielä Never Sever hoitaa sinne kaikki loistavat bändit, eli viimein on saatu Kallioon kunnon klubi.

The PollyVox oli allekirjoittaneelle hieman tuntemattomampi bändi entuudestaan, mutta illan keikka kyllä lisäsi yhtyeen kertaheitolla omiin suosikkeihini. Sopivan punkhenkisen rankka soitanta höystettynä Ainon lostavalla laululla, josta sain hauskoja mielleyhtymiä jopa Janis Jopliniin. Yhtyeen keitos on siis omaperäinen ja tulinen! Tulevaisuudessa toivottavasti tullaan kuulemaan enemmänkin tästä bändistä. Kill, kill, kill!!

Illan pääesiintyjä ja yhtye jonka takia varmaan kaikki olivat paikalle raahautuneet, oli tietty Bimbot, jotka eivät ole liioin keikkailleet viimeaikoina, liekö syynä uuden levyn teko vai bändin jäsenten henkilökohtaiset kiireet. No kuitenkin bändi rokkasi aivan kuten on totuttu, uutta matzkua oli tarjolla vanhempien klassikoiden lisäksi. Monet ovat kritisoineet Bimbojen lällyyntymistä, mutta minun on vähän vaikea sitä ymmärtää, sillä yhtyeen energia ei ole suinkaan kadonnut ja uusissa biiseissä on mehukkaita koukkuja vaikka muille jakaa. Vaikka bändin on nähnyt lukuisat kerrat livenä niin aina sitä vaan jaksaa innostua kun yhtye kipuaa lavalle. Plussa pisteet vielä Suffelin turbohatulle.

The PollyVox:

<< Back to main

Front Page | Interviews | Live Reviews | Record Reviews | About La Bruta & Contact | Links

© (2002) LA BRUTA