Jees, Provinssi ja The Hellacopters on homman nimi, kun kerta pelkästään sitä saavuin Tampereelta asti katsomaan. Huomasin, että olen itse asiassa nähnyt bändin kolme viimeisintä Suomen keikkaa huolimatta siitä, että ne on pidetty täysin eri kaupungeissa. No mutta miksikäs ei, onhan kyseinen niin vitun kova livenä, kuten jälleen kerran.
'Copters aloitti settinsä jo kello 14.30, joka on tietenkin liian aikaisin. Samoin Provinssin päälava tuntui vähän kolkolta varsinkaan kun väkeä ei ollut paikalla niin hirveästi. Huolimatta näistä seikoista 'Copterssit pystyivät vetämään energisen ja tiukan setin, jonka pääpaino oli High Visibility:n biiseillä. Yhtyehän on jo käsittääkseni nauhoittanut tulevan levyn materiaalia, ja sitäkin saatiin kuulla ainakin yhden kipakan biisin verran, muuten biisistä itsestään ei jäänyt sen kummemmin mitään mieleen, kuin että taattua 'Copterssia on tulossa. Hieno yllätys oli myös että yhtye veti tuoreen Cream Of The Crap -sinkkukokoelman biisejä, kuten 1995 ja Thanks for Nothin'. Kaiken kruunasi viimeinen encore, Stoogesin legendaarinen Search and Destroy ja 'Copterssien versio oli tietenkin ihan hemmetin kova! Yleisö olis voinut olla messissä vähän enemmän, mutta toisaalta sen ymmärtää ettei nää sunnuntain päiväesiintyjät aina jaksa riehaannuttaa.
Joo, voipi olla ettei Hellacopterssia pahemmin taas vähään aikaan Suomessa nähdä, joten kyllä tämä keikka tyydytti tarpeet taas vähäksi aikaa, vaikka bändi onkin enemmän kotonaan klubiympäristössä. Mutta joo, ei muuta kun albumia ja Suomen kiertuetta odottamaan.