Jo näköjään perinteeksi muodostunut rokkareita ja punkkareita lähentävä Rock & Punk Festival sai Semifinaalin molempina päivinä hetkessä loppuunmyydyksi. Voisipa melkein ajatella että Semi alkaa olla jo liian pieni paikka, kun esiintyjälistalla on Sweatmasteria, No Shamea, Boomhaueria jne. Mutta toisaalta taas Semifinaalin kaltaisessa pienessä paikassa on juuri sitä oikeaa tunnelmaa tämänkaltaista tapahtumaa varten.

Perjantai-illan aloitti kovalla punksahauksella Flippin' Beans, josta ensimmäiset mielleyhtymät syntyivät Bad Religioniin ym. alan jenkkibändeihin. Ei mitään ärsyttävää, muttei toisaalta mitään keskinkertaisuudesta poikkeavaakaan.

Sunride jatkoi tästä. Yhtyeen livekuntoa on spekuloitu jo jonkin verran näillä sivuilla, joten en jää nyt turhia jaarittelemaan. Sama meininki kuin viime keikallakin - hillitön meininki, mutta musiikillisesti ei mitään koukkuja mihin tarttua.

Toka vikana olikin sitten helsinkiläisten nuorten miesten rokkiyhtye Damn Seagulls ja kyllä jotenkin tuntui, että tämä oli juuri se yhtye mitä oltiin tultu katsomaan. Nimittäin heti ensimmäisen kappaleen alkutahdeista lähtien sekä yleisö, että esiintyjät olivat kuin kohtauksen saaneita. Näyttää olevan kova suksee pojilla pääkaupunkiseudulla, ei sitä Tampereen keikoilla vielä olla moiseen menoon ajauduttu. Sitä oikeen tuli välillä mieleen, että ollaanko tässä Fleimareiden keikalla vai missä? Keikka oli muutenkin "historiallinen", nimittäin yhtyeen rumpali vaihdettiin tyylikkäästi kesken keikan. DS tarjosi ehdottomasti viikonlopun isoimman yllätyksen.

Wasted taas tarjoili jälleen sitä tuttua peruspunkkia, mitä on tullut kuultua moneen kertaan bändin keikoilla. Oli kivoja stemmoja ja hyvät melodiat, mutta ei sitä vaan aina viitsi innostua tällaisesta muuten niin puuromaisesta jauhamisesta.

Lauantaina Semifinaalin edessä oli ihan kunnioitettavan pitkä jono hyvissä ajoin ennen keikan alkua. Minus SF aloitti soiton aikas pian ovien avaamisen jälkeen, ja oikeastaan mun puolesta olis voinut vaikka jättää soittamatta. Sama biisi soitettiin kymmeneen kertaan ja väliin sanottiin, että "Sit tää biisi kertoo ihmissuhteiden hankaluudesta" tms. Joopa joo.

Boomhauer pisti taas tuttua ränttätänttää mikä kyllä omassa viattomuudessaan ja vaivattomuudessaan piristi mielialaa ihan kummasti. Eikä edes se, että kielet katkesi kahteen otteeseen haitannut menoa. Olen muuten aikamoisella jännityksellä seurannut miten bändi onnistuu tulevan pitkäsoiton teossa, livesoitto on kuitenkin aina niin eri kuin levyltä kuultu musiikki.

Sitten vähän nopeatempoisempaa meininkiä Stakeoutin tahtiin. Yhtyeen vahvuus oli tälläkertaa varmaan se, että kun muut punkbändit soittivat sillä perinteisellä Ramones-otteella, niin Stakeooutin 40 sekunnin rallit jotenkin ravistelivat hereille ihan eri tavalla. Toisaalta muutaman biisin jälkeen sitä oli vähän, että eiköhän tää jo riittäis. Mutta siis ehdottomat plussat tälle aktille!

Ja sitten tapahtuman järjestäjät esiin, nimittäin No Shame, bändi joka on mielestäni levyllä jostain syystä suht. keskinkertainen, mutta livenä sarjassaan ihan lyömätön. Poikkeuksena muihin tapahtuman punkbändeihin oli se, että bändin ohjelmistoon mahtuu niin ska- ja reggea-vaikutteita, kuin myös juurekasta punkrockia. Ja yleisö tykkäsi, minä mukaan lukien.

Näin aletaankin sitten pääsemään tämän jutun loppuun ja mielestäni Suomen toiseksi parhaaseen yhtyeeseen, Sweatmasteriin. Yhtyeen keikan aikana huomasi parhaiten Semifinaalin yhteensopivuuden tämänkaltaiseen primitiiviseen ja intensiiviseen rokkipläjäykseen, jossa esiintyjien energia virtasi yleisöön ja päinvastoin. Ei yhtyeen Ruisrockin keikalla tähän malliin jorattu. Sweatmasteria on syytetty usein liian yksipuolisesta materiaalista, mutta kun bändi hallitsee niin täydellisesti oman tyylinsä, niin ei kyllä tulisi mieleenkään toivoa mitään balladeja tai looppeja. Yksi uusi biisi kuultiin, mutta enpä muista sitä tarkemmin kuin että bassokuvio oli kovin tarttuva.

Rock! Punk!

Sunride:

Damn Seagulls:

Wasted:

Minus SF:

Boomhauer:

Sweatmaster:

Men behind the coverage!

<< Back to main