Näin siis on ohitse vuoden 2003 Ruisrock, jonka artistikavalkaadi ei jättänyt ainakaan allekirjoittanutta kylmäksi! Paikalla oli useita maailmanluokan nimiä, sekä mittava kokoelma
suomalaisia huippuartisteja. Paikkana tuttuun tapaan Ruissalon kansallispuisto lähiympäristöineen ja puuduttavine kävelymatkoineen sisään ja ulos. Eikä unohdeta maailman huonointa
narikkaa, joita paikalla oli mauttomat yksi kappale!
Lauantai
Valitettavan aikataulumme takia lauantain alkupäivästä missasin ikävästi Disgracen ja Boomhauerin, vaikkakin huhujen mukaan ainakin Boomhauerin keikka oli ollut loistava. Ensimmäinen
todistamani bändi olikin Paviljonkilavalle noussut Sweatmaster, joka ei pettänyt tälläkään kertaa; kädet nousivat pystyyn ja jalat alkoivat kummasti liikkumaan Sharp Cut-levyn kappaleiden
rullatessa biisi toisensa jälkeen, ja kuultiinhan keikan aikana uuttakin materiaalia, ja tietenkin se cover. Kuulin jälkeenpäin muutamien ihmisten valittaneen huonoista soundeista,
mutta itse en huomannut mitään. Myöhemmin sain myös selville että kyseiset valittajat olivat seuranneet keikkaa istualtaan lavan toiselta sivulta. Thumbs up! Yleisön villiinnytti täysin keikan
aikana tulleet kappaleet "I Am A Demon And I Love Rock 'n' Rolls" sekä seksikkään ponnekas "Short Note".
Sweatmasterin jälkeen täytyikin käydä hakemassa vähän alkoholipitoista suunkostuketta ja mennä valmistautumaan samalla lavalla soittavan Kanadalaisen Danko Jonesin keikkaan, joka aiemmin vieraili myös Jyväskylän Lutakossa
keikalla hiihtolomalla. Pakko onkin sanoa että klubibändinä Danko toimii huomattavasti paremmin, mutta ei varsinaisen auttamaton festarilavallakaan ole. Keikan aikana kuultiin Dankon Born A Lion-levyn materiaalia rutkasti,
josta henkilökohtaiseksi suosikiksi jäi mieleen ehdottoman erektiivinen "Play The Blues". Myös traditioksi muodostunut mantra keikan lopussa nähtiin, sekä kuolleiden legendojen ylistys. Mmm.
Suunkostuketta. Sen jälkeen takaisin Paviljonkilavalle odottelemaan suomalaisen autotallirokin kunkkuja, eli Flaming Sideburnsia. Henkilökohtaisesti sanottuna Fleimareiden festivaalikeikat ovat olleet yleensä sellaista
leppoista katsottavaa, vaikka klubikeikat voittavatkin 10-1. Ruisrockin keikka kuitenkin pesi Provinssikeikan mielestäni aivan kirkkaasti. Biisit rullasivat kuin pallot alamäessä ja ihmiset olivat innokkaasti mukana. Useat
surffailivat yleisön päällä ja hauskaa näytti olevan, myös minulla. Materiaalia kuultiin niin Hallelujahilta kuin Sky Pilotsilta, ja encorena kuultiin tiukkaakin tiukempi "Crashing Down"-kipale ensimmäiseltä kokoelmajulkaisulta.
Eduardo hyppäili lavalta yleisön ja lavan väliseen rakoon ja villitsi innokasta rokkikansaa. Lopulta hän kiipesi betonikorokkeen päälle lavan sivulle ja lauloi loput kappaleesta siellä. Sääliksi käy lava-assitenttia. Hieno keikka.
Fleimareiden jälkeen siirryttiinkin Niittylavalle hitaasti olutalueen lävitse seuraamaan ruotsalaisen The Hellacoptersin keikkaa, jossa ihmismeri oli kasvanut miksauskopille asti kiitettävän laajalti. Jampat astelivat lavalle ja
aloittivat keikkansa uuden levyn nimibiisillä "By The Grace Of God", jonka jälkeen kuultiin muitakin ikivihreitä kappaleita vuosien varrelta joista mieleenpainuvimmiksi jäivät "Crimson Ballroom", "Move Right Out Of Here",
"The Devil Stole The Beat From The Lord", sekä uuden levyn yllättäen hyvin livenä toimiva sinkkubiisi "Carry Me Home". Lopuksi saapui vielä Eduardo Martinez Fleimareista laulamaan klassisen "Search & Destroy"-kappaleen
Stoogesien ajoilta. Hienoa hienoa. Kuitenkin, minua ainakin on jäänyt vaivaamaan usein sekä Fleimareiden että Coptereiden keikoilla ärsyttävän pitkät jamittelut. Ei siinä mitään pahaa, mutta kun vähäistä keikka-aikaa tuhlataan miltei
kymmenminuuttisiin jameihin niin alkaa jo miettiä että eihän tässä kerkeä kohta kuulla mitään muita hienoja kappaleita. Noh. Ehkä tämä tästä.
Lauantaipäivän viimeisin tsekkaamani artisti olikin jo suuren suosion ulkomailla saavuttanut HIM, joka oli myös varmasti yleisövoittoisin keikka lauantaina - ihmisiä oli valtoimenaan lähes olutalueen aidoille asti. Henkilökohtaisesti en
jaksanut innostua keikasta hirveästi, väsynyt kun olin. Uudelta levyltä esitettiin materiaalia varmaankin eniten, joista parhaiten rokkasivat nopeat hitit "Buried Alive By Love", sekä "Soul On Fire". Päivän päätteeksi keikan
jälkeen alkoi Ruisrockin huonoin kokemus, eli miltei puolentoistatunnin jonotus narikasta. Organisointi narikan suhteen oli suoraan sanottuna perseestä; Jonoja ei oltu ajateltu millään tavalla, ja sisäpuolen narikalla oli vain valtava
ihmismassa joka ei liikkunut mihinkään suuntaan. Lopulta poistuimme ulkopuolelle jonottamaan, ja n. kahden minuutin jälkeen tavarat olivat käsissämme. Parantamista narikan toimivuuden suhteen vaaditaan kyllä ensivuodelle, ottakaakin opiksi.
Sunnuntai
Sunnuntaipäivän ensimmäisenä bändinä matkasimme katsomaan suomalaista Tehosekoitinta Paviljonkilavalle. Bändi toimii edelleen mainiosti livenä, ja urkujen kera vielä paremmin. Kaikki hitit kuultiin, joista parhaiten rullasivat "Fiksu Ja Kypsä",
sekä "C'mon Baby Yeah". Harmi, ettei mm. Provinssirockissa kuultua huippucoveria Bomfunk MC's-orkesterin "Freestyler"-kappaleesta kuultu tälläkertaa; Se oli kaikessa mauttomuudessaan aivan loistava tempaus Tehiksen pojilta. Yleisfiilis Tehiksen
keikan jälkeen oli positiivinen ja leppoinen ja Lemonatorin pikavilkaisun jälkeen siirryttiinkin valmistautumaan ruotsalaisen The Sounds-orkesterin keikalle Puistolavalle.
The Sounds - tuo 80-luvun kiehtovia kosketinsoundeja rockiin yhdistelevä bändi oli kaikkea mitä saattoi odottaa. Kauniin blondilaulajan Maja Ivarssonin rujo ote kappaleisiin oli kerrassaan nautittavaa tavaraa - heiluihan tytteli lavallakin aivan rocktähden
elkein suunnasta toiseen. Materiaali keskittyi suurimmaksi osaksi Living In America-levyn tiimoille, ja kuuman auringon alla hiki virtasi allekirjoittaneella kuin vettä sataen. Hymyn kasvoille nosti myös kosketinsoittaja Jesperin armeijanvihreä Turbonegro-paita,
jota bändikin pysähtyi kehumaan välispiikissä loppupäässä keikkaa. The Soundsin jälkeen alkoi olutteltan kautta siirtyminen hiljakseen Niittylavalle Cardigansin keikalle.
Nina Perssonin luotsaama ruotsalainen The Cardigans veti upean keikan Ruisrockin puolivälissä ja ei voi todellakaan muuta sanoa kuin että bändillä menee todella hyvin. Livepuoli on niin hyvässä kunnossa soitannollisesti ja tunnelmallisesti, että tästä on
vaikea mennä ylöspäin. Uusimman Long Gone Before Daylight-levyn materiaalia kuultiin tasavertaisesti vanhojen hittien kanssa, ja yleisö näytti olevan tyytyväinen.
Lopulta alkoikin ikimuistoinen matka kohti Rantalavaa, jossa Turbonegro tulisi vetämään historiansa ensimmäisen keikkansa Suomessa. Hyvissä ajoin ennen keikkaa alkoi näkyä Turbojugend-jäsenistöä ympäri Suomea. Edustettuina olivat ainakin TJ Oulu, TJ Kallio,
TJ Suvela, sekä vastikää perustettu TJ Finland. Noin 10 minuuttia ennen keikkaa alkoi yleisö yhteen ääneen hoilata "Woo-oo ou, I GOT ERECTION!"-joka enteili lupaavasti Turbonegrolle yleisön olevan valmiina. Lopulta alkoikin soida uuden Scandinavian Leather-levyn
intro ja Turbot marssivat lavalle taputusten ja huutojen kera. Perään seurasi heti Scandinavian Leather-levyn avausraita "Wipe It Till It Bleeds". Keikan aikana kuultiin materiaalia tasaisesti ASS Cobralta, Apocalypse Dudesilta, sekä Scandinavian
Leather-levyltä. Hank Von Helveten hämmentävät välispiikit saivat useaan otteeseen hymyn kasvoille ja usein perässä seurasi pieni naurunremakkakin. Parhaiten mieleen jäivät kappaleista "Self-Destructo Bust", "Are You Ready For Some Darkness",
"Denim Demon", sekä encorena tullut"I Got Erection". Vähän yli puolen välin bändi marssi lavalta pois ja Apocalypse Dudesin intro pamahti soimaan perässään "The Age Of Pamparius". Tämä oli historiallinen keikka, ja sen näki ja kuuli. Uskomatonta.
Turbonegron jälkeen samalla lavalla myöhemmin soittanut Hanoi Rocks kantoi myös kortensa kekoon Ruisrockin artistikavalkaadissa. Tällä kertaa bändi näytti itsekin nauttivan keikastaan, ja materiaalia kuultiin uudelta Twelve Shots On The Rocks-levyltä vanhoihin
hitteihin asti. Keikkaa siivitti hienonkokoiset liekkipamaukset lavalla ja turva-aidan sivuilla. Parhaiten rullasivat ikivihreät kappaleet, mm. "Up Around The Bend". Viimeiset biisien aikana räjäytettiin yleisön ylle massiivinen määrä paperisilppua, joka peitti
taivaan ja yleisön lyhyeksi hetkeksi. Sääliksi vain käy sitä lava-assistenttia joka tönäisi Andyn maahan "vahingossa" kesken keikan.
Ruisrock '03 oli ennenkaikkea hyvä festivaali, eikä varsinaisia ongelmia esiintynyt muun kuin surkean narikkajärjestelyn ja ehdottomasti alueelle liian pitkän taivalluksen takia. Myös Ruisrock voisi ottaa mallia Provinssia silmällä pitäen omien juomien suhteen;
Ruisrockin alueelle ei omia juomia kun saanut tuoda ollenkaan. Onnea ensi kerralle!
Kaikki kuvat © Aija Pekkarinen
<< Back to main
Reviews 
