La Bruta
<< Back to main

Interviews
 



Sweatmaster

(© 2002 Masa, La Bruta Zine)


Tämä turkulaistrio on eittämättä 2000-luvun merkittävimpiä suomalaisia rocktulokkaita, jonka omaperäinen ja kerrasta tappava musiikki ei pelkästään ravistele Suomen rockpiirejä, vaan vähintään koko Eurooppa on vaarassa tältä hirmumyrskyltä. Yhtyeen laulaja-basisti Sasu Mykkänen, kitaristi Mikko Luukko ja rumpali Matti Kallio kertovat siis lisää.

Teillä oli kiertue viime keväänä, missä kerkesitte käymään ja minkälainen oli vastaanotto?
Sasu: Niin, se oli maaliskuussa, eli käytiin Saksassa ja yks keikka Köpiksessä.
Mikko: Kuustoista keikkaa yhteensä.
Matti: Ja vastaanotto oli ihan paska... tai vaihteli, että välillä oli hyvä ja välillä paska.
Sasu: Jos oli esim. maanantai-ilta jossain soittaa, niin siellä saattoi olla kolme ihmistä.
Matti: Pahimmillaan kolme ja parhaimmilaan kolmesataa ihmistä.

Mikko: Se oli semmosta testailua, koska tarkoitus ois soittaa ulkomailla keikkoja, niin käytiin testaan. Ja me tiedettiin, että kukaan ei tiedä meidän bändistä mitään, niin se oli ihan hyvä testi.
Matti: Niin se oli semmonen hermotesti.
Sasu: Disgracen kanssa se on ihan hyvä, siinä oli hyvä testata sitä hermoa.
Mikko: Kaikki jotka pitää itseään rokkareina, niin menkää Disgracen kanssa kiertueelle.
Matti: Terveisiä vaan Taskiselle.

Oliko yleisön suhtautumisella eroa verrattuna Suomeen?
Mikko: Saksassa on mun mielestä aika merkillinen se rockkulttuuri, siellä oli aika isompi skaala sitä, tai erilaisia ihmisiä. Suomessa on myös sitten aika paljon semmosta juuri sen alan rokkikansaa keikoilla. Tietysti se johtuu siitäkin, että tunnetaan Suomessa paremmin. Saksassa on paljon myös erilaisiakin tyyppejä, kuin pelkästään sellaisia autotallirockin ystäviä. Mun mielestä niillä on muutenkin erilainen käsitys rockista, ettei ne kategorioi sitä niin tarkkaan.
Sasu: Siellä oli semmosiakin tyyppejä jotka kiersi kahdella kolmellakin keikalla eri paikoissa. Sitä ei ole Suomessa niin paljon ainakaan mun käsittääkseni.
Mikko: Hardcore faneja.

Teillä on levy tulossa tässä ensi talvena, milloin tarkalleen ottaen?
Matti: Marraskuun neljäspäivä.

Ja Bad Afron kautta?
Mikko: Joo, Englannissa eri firman (Must Destroy) kautta.

Tykkäättekö te työskennellä studiossa?
Matti: No toi levy tehtiin niin pätkissä. Sehän on siis useammasta eri nauhoitussessiosta, niin ei ole oikein vielä kokemusta siitä koko levyn äänittämisestä.
Mikko: Me ollaan samassa studiossa oltu viis kertaa, ja se on ihan mukava kun se on semmonen kotikutoinen se studio.
Sasu: Se on pieni studio ja kyllä siellä viihtyy.
Matti: Se on ollut semmosta tee-se-itse -meininkiä, että ei ole mitään tuottajia tai muita ollut. Siinä on kokeilemista kun ei kenelläkään ole ollut suurempaa kokomusta niistä hommista.

Tuliko teillä paljon riitaa?
Matti: Jatkuvasti.
Mikko: Vähän semmosta leipääntymistä, kun kaikki kiinnittää huomiota eri asioihin.
Matti: Siinä vaiheessa kun miksataan, niin Mikko kiinnittää huomiota kitaraan, mä rumpuihin ja Sasu lauluun, että kuka pääsee pätemään.
Sasu: No ei se nyt ihan niin ole.

Onko teillä paineita levynmyynnin ja menestymisen suhteen?
Sasu: Ei olla sitä yhtään ennakoitu.
Mikko: Siinä yli puolet uutta, mutta me ajateltiin käytää niitä vanhojakin, koska kokopitkälevy on vähän erityypeille.
Matti: Kun meillä ei ollut mitään CD:itä aikasemmin kaupan, niin sekin on ihan hyvä syy kierrättää niitä.

Onko trio hyvä koko, vai oletteko ikinä kaivanneet esim. toista kitaristia?
Sasu: En mä ainakaan pystyis kuvittelemaan, että ois toinen kitaristi. Jos ois joku toinen soittaja niin soittais jotain muuta.
Matti: Mikko on niin taitava, että se hoitaa kompit, soolot sun muut.
Mikko: Mulla kyllä kävi se mielessä, kun meillä oli ihan pari keikkaa festivaaleilla, mut sit mä aattelin, että siitä pitää kuulua se trio meininki.
Matti: On se alusta astikin ollut semmonen juttu, ja se on toiminut hyvin.
Mikko: Silloin kun Sasu ei ollut vielä bändissä, niin mä soitin alun perin bassoa ja sit meillä oli semmonen vähän taitavampi kitaristi, ja se oli vähän liian taitava ja mä sanoin sille, että tähän se kitara ja ota sää tää basso, että kitarat pitää olla rytmikkäitä ja selkeitä, eikä mitään kikkailuja ja sooloja. Ja totanoin sen takia se on osa sitä soundia, että mä en ole mikään huippu kitaristi.

Löytyikö se teidän oma erottuva soundi ja juttu helposti?
Mikko: Sitä ei olla mietitty niin tarkasti.
Matti: Se on niinkun pikkuhiljaa tullut.

Mites teidän vanhat bändit, ja minkälaista musiikkia olette aiemmin soittaneet?
Mikko: Meillä oli Matin kanssa semmonen bändi kun Sweatmaster, mikä soitti vähän erilaista musaa, sit se Sasun myötä muuttui. Sasu tekee nykyään oikeastaan kaikki biisit ja tyyli muuttui sitä myötä.
Mikko: Mä soitin ennen punkkii ja hardcorea, Sasu soitti ennen stonerrockia ja Matti soitti ennen semmosta jazzpunkkia. (naurua)
Matti: Kyllä mä oon aina hengeltäni ollut rockinsoittaja, siksi mä jouduin jättää nää kun en mä osannut soittaa mitään muuta.

Asutteko te kaikki Turussa?
Mikko: Siis haluisin asua Tampereella opiskelujen takia.

Niin tähän vois laittaa jonkun ilmoituksen.
Mikko: Että haluatko rokkitähden elämään nurkkaasi.
Matti: Niin että, annetaan rokkitähti hyvään kotiin.
Mikko: Kusenhajuinen huumeidenkäyttäjä.

Tienaatteko te yhtään tolla rockin soitolla, eli keikkailulla ja levynmyynnillä?
Matti: Joo tienataan, tienataan juu.
Mikko: Ensinnäkin me laitetaan kaikki palkkiot yhteiselle tilille ja silleen pyöritetään tätä bändiä, että me ei tienata sillä yhtään mitään, mutta bändi pyörii omilla. Meillä kaikilla on muut jutut, Matti on graafikko ja me ollaan yhteiskuntatieteilijöitä.
Sasu: Se on hyvä että me ollaan alusta asti laitettu kaikki rahat silleen talteen ja kyllä sitä sinne pikkuhiljaa kerääntyy.
Matti: Se on semmonen pesämuna pahan päivän varalle.
Mikko: Ei tarvi ikinä omasta pussista laittaa mihinkään bändin juttuun.
Matti: Sit kun kukaan ei halua julkaista mitään voidaan kustantaa siitä joku juttu.

Jos te olisitte saaneet soittaa missä tahansa maailman bändissä, niin minkä valitsisitte?
Mikko: Sonics! Ja Roky Ericksonin kanssa mä olisin halunnut hengailla.
Matti: Peer Günt.
Mikko: Ja Sasu ois varmaan halunnut olla Aretha Franklinin jonain apuneitona.
Sasu: Ei... Sly and the Family Stone!

Miten te jaksatte aina latautua ennen keikkaa ja vetää joka kerta kovan shown?
Mikko: Kyllähän meillä oli semmonen idea, että käytäis lenkillä joka kerta ennen keikkaa.
Sasu: Kyllä se vähän on, että me aina keskitytään siihen, sanotaan puolituntia ennen keikkaa.
Matti: Enemmän kuin Disgracen pojat.
Mikko: Me ei juoda koskaan ennen keikkaa, paitsi nyt pari, mutta yleensä ei juoda yhtään mitään, niin se menee paremmin, ei pääse silleen löysistymään.
Matti: Pitää niinkun yks tai kaks kaljaa ottaa niin tulee semmonen cooli olo.
Mikko: No eikä täydy.

Mites ensi levyn julkaisemisen ohella mitä muita suunnitemia teillä on ensi talvelle?
Sasu: No me mennään lokakuun ja marraskuun vaihteessa soittaan Englantiin muutama keikka, sitten joskus huhtikuussa Saksaan ja ehkä Espanijaan.
Mikko: Ja levyn tulemisen jälkeen Suomessa joitain levynjulkkarikeikkoja.
Matti: Noi nyt on tällä hetkellä tekeillä.
Mikko: Että ei nyt Englannissakaan mitään sen laajempaa.

Mutta levy julkaistaan kuitenkin?
Mikko: Joo, itse asiassa siellä tulee ennenkuin levy julkaistaan niin sama firma julkaisee mini-CD:n noin kuukautta aikaisemmin, mitä ei julkaista muualla ollenkaan.
Matti: I'm A Cool Dude And I Like Rock'n'Roll, sen niminen pitäis tulla.
Mikko: Mutta siellä on niin kummalliset ne systeemit, että siellä pelataan ennemmin ainakin joissain piireissä jollain tyylillä ja hypetyksellä.
Sasu: Että se ei ole meidän juttu, eikä me mietitä yhtään tommosia.
Mikko: Ja toi on ihan uus lafka, mun käsittääkseni toi meidän mini-CD on niiden toinen julkaisu.
Matti: Mitä mä oon kuullut Englannista, niin se on semmonen paikka, et tota...
Mikko: Pitäis nuorentua kymmenen vuotta ja pistää puvut päälle että pärjäis. Me ollaan ihan liian nörttejä siihen touhuun, sitä paitsi meillä on silmälasitkin kahdella jätkällä. Että ei meillä ole sinne mitään asiaa. Jos on lasit niin sitten pitäis tehdä jotain nörttimusaa, et se ei sovi rokkiin.




<< Back to main

Front Page | Interviews | Live Reviews | Record Reviews | About La Bruta & Contact | Links

© (2002) LA BRUTA