Perjantai-ilta ja legendaarinen Torvi. Mutants on saapunut kaupunkiin, joten illalta sopii odottaa riemukasta meininkiä. Ahdas ja tunkkainen Torvi oli kutakuinkin täynnä, mutta ainakin yleisön reaktioista täytyy sanoa, että kovinkaan moni ei tainnut olla paikalla Mutanttien tähden. Sääli sinänsä, sillä bändi soitti upean keikan! Vain kourallinen ihmisiä tanssi ja mambosi, mutta muut tyytyivät jurottamaan seinillä. Heräisivät perkele ja pitäisivät hauskaa, kun siihen on mahdollisuus.
Vajaan (tai reilun, ei sitä aina ajankulua tajua) tunnin setin aikana kuultiin Timbat, Hojot, Intiaanit ja Mambo Mutantit ja taisipa joukossa olla pari kipaletta tulevalta pitkäsoitoltakin. Eritoten HojoHojo oli live-esityksenä mainio ja löi hymyn kasvoille, sekä laittoi vartalon heilumaan!
Tämä "uusi" rumpali vasta osoittautuikin hienoksi show-mieheksi ja myöskin loistavaksi rumpaliksi. Tässä miehessä on haastaja Sweatmasterin Mikolle näämänvääntelyn ykkösmiehenä! Muutenkin bändillä näytti olevan hauskaa ja kaikinpuolin hyvä meininki. Toki kaikki olisi ollut vielä paremmin mikäli tuo yleisö olisi ollut kunnolla mukana. Torvessa on aikaisemmin Mutantsien kaikalla tullut sekin todistettua! Hieno keikka joka tapauksessa! Annetaan bändille neljä, yleisölle kaksi mollukkaa!
-Mikki-