La Bruta
<< Back to main

Interviews
 



The Trassels

(Haastattelun suoritti Masa, © 2002 La Bruta Rockzine)


The Trassels, tuo mainio ja kokenut punk'n'roll ryhmä, joka on nauttinut suosiota mm. Kansanäänessä, on tällä kertaa haastattelussamme! Vastaajana toimii Kapa (alias Punkrock Trassel).

Ellen ole väärässä, niin teidän bändinne jäsenet on kotoisin vähän eri puolelta Suomea. Eli missä te tällä hetkellä asustelette, ja missä treenaatte?
- Joo, oikeassa olet, tavallaan. Neljä meistä on alunperin kotoisin Porista ja yksi Tampereelta. Tällä hetkellä kaksi meistä asuu Tampereella, kaksi Porissa ja yksi Helsingissä. Treenikämppä meillä on Porissa.

Missä kaupungissa itse viihdyt parhaiten?
- Mä olen kotoisin Porista ja olen asunut Tampereella 8 vuotta. Tampere on ihan OK ja rauhallinen paikka asua ja on ihan sopivan kokoinen kylä. Ainakin Poriin verrattuna. Jos taasen ajattelee asiaa bailaus mielessä, niin ehkä Helsinki on siinä mielessä mun suosikki...jos nyt ihan Suomessa pysytään. Ulkomaat on sitten erikseen.

Kun teillä on vähän tommonen punkrock menneisyys, niin voisitteko vähän kertoa missä eri bändeissä olette vaikuttaneet, ja mikä on punkin henkinen perintö The Trasselsille?
- Vanhoja bändejä aina kaikki kysyy. Ja vastaan taas, että siinä menee ikuisuus, jos rupeaa niitä luettelemaan. Monissa punkki yms. bändeissä ollaan itse kukin soitettu ja osa soittaa vieläkin. Juuri tällä kokoonpanolla ei olla kuitenkaan ennen Trasselsia soitettu. Punk jutut on vaikuttaneet meihin todella paljon. Ilman punkrokkia meidän bändiä tuskin olisi olemassa. Punkista meidän jokaisen soittohommat on saanut alkunsa joskus 80-luvun alkupuoliskolla. Ja yleensä koko musadiggailu. Mä esim. kuulin radiosta Ramonesia joskus 70-luvun lopulla about 12 vuotiaana ja sillä tiellä ollaan vieläkin. Kyllä punk meidän jutuissa on vieläkin mukana... ainakin meidän DIY asenteessa ja soittotaidoissa. Mitään kovin hyviä soittajia me ei siis olla. Soitetaan fiiliksellä, ei teknisillä taidoilla! Mihinkään "aktivisti" juttuihin ei olla kyllä juurikaan otettu kantaa. Jokaisella meistä varmaan on ihan omat ajatuksensa näistä ns. "aktivisti" touhuista, mutta mulle punk on ainakin musiikkia, ei politiikkaa. Ne on kaksi eri asiaa. Kunnioitan suuresti kyllä sellaisia ihmisiä, jotka todellakin seisovat hienojen ajatustensa takana ja tekevät jotain. Eivätkä vaan julista "punksääntöjään" baarin nurkassa ja ruikuta maailman pahuutta tekemättä kuitenkaan mitään oikeasti asian hyväksi. Mut monet tällaset jutut kuuluu useasti tiettyyn ikään ja vanhetessaan ihmiset muuttuu. Ja paljonhan me ollaan tehty keikkoja noissa punk ympyröissä. Kontaktit ja muut ovat taustastamme johtuen hyvin pitkälti siellä. Ja kyllä mä pidän meitä jollain tapaa punkbändinä, vaikka musiikillinen tyyli onkin vähän ehkä tuolla garagerokin ja rock 'n' rollin puolella. Erittäin positiivinen ilmiö on mun mielestä ollut Suomessakin viime vuosina, että nämä tietyt musiikilliset "scenet" ovat lähentyneet toisiaan ja raja-aidat kaatuneet ...ja samalla keikalla voi nähdä erilaisia bändejä punkista rockabillyyn. Esim. "Savage Jungle" bileet semifinaalissa ovat aivan ykkösluokkaa. Oli esim. kiva nähdä miten billyjengi diggaili meidän keikkaa siinä missä punkit ja rokutkin. Toki puristejakin aina löytyy. Puntalarokissa oltiin ehkä vähän outo ilmestys suurimmalle osalle jengiä(?)

Kahden vähän "garage-henkisemmän" äänitteen jälkeen yhtyeen kolmas seiskatuumainen pantiin ulos tässä viime syksynä, ja julkaisijana toimi tamperelainen Bellbottom Records. Voisitteko vähän valottaa suhdettanne kyseiseen levy-yhtiöön ja samalla kertoa mikä on meininki uudella levyllä?
- Jep joo, Bellbottom Records on pääasiassa levykauppa netissä, jossa myydään AINOASTAAN hyvää ja oikeaa musiikkia (heh!). Ja mun suhde Bellbottom Recordsiin on se, että se on mun omistama pulju. Olen myös firman ainoa täysipäiväinen työntekijä. Tuli vaan jossain vaiheessa mieleen, että voishan sitä jotain pientä julkaisuakin Bellbottomin nimissä pistää pihalle. Ja luonnollisesti se oli sitten Trasselsia, koska se oli oma bändi. Siinä oli vähän niin kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Toi Bellbottomin "levy-yhtiö" toiminta on kuitenkin enempi semmosta harrastelua. Ja siinä on muutkin Trasselit tietyllä tavalla mukana. Oikeampaa olisikin puhua levymerkistä, kuin levy-yhtiöstä. Pääasiassa Bellbottom on siis levykauppa. Myös yksi klubi-ilta on tullut tähän menneessä järkättyä. Klubi-illat menee kyllä myös tonne harrastelun piikkiin. Joo, pysytäänpäs Trasselsissa. Garage-henkisemmän? Tarkoitat varmaankin kahden ekan seiskan (joista toinen on split) paskoja soundeja? Musiikillisesti ne on kuitenkin mun mielest aika punkkia. Varsinkin toi split. Eka ep on ehkä paikoin poppiakin. Jep, toi viimesin julkaisu on eka johon saatiin jo vähän sitä meininkiä mukaan mitä me oikeasti ollaan treenikämpällä ja livenä. Yhtenä syynä voidaan tietenkin sanoa, että sinkun äänitti kaverimme P. Dassum. Ja kai sitä bändi kehittyy keikkailun ja ajan myötä. Ollaan itekin opittu jotain. Mutta seuraava sinkku on taas paljon parempi...ainakin omasta mielestä.

Mitä bändejä te itse diggailette tällä hetkellä, ja mitkä levyt ovat nyt ahkerimmassa käytössä?
- Bändejä on varmaan miljoonia joista me pidetään. Mut sanotaan nyt muutamia. Vaikea sanoa mitä muut justiinsa tällä hetkellä kuuntelee, mutta yhteisiä ja ikuisia diggailun kohteita on varmasti joku Sonics ja vaikkapa MC5. Ja sit tietty monet vanhat punklegendat kuten Damned, Buzzcocks, Clash jne, jne. Uusista bändeistä esim. Rocket From The Crypt on näitä yhteisiä diggailun kohteita. Ja Nomads se jaksaa aina vuodesta toiseen tehdä hyviä levyjä/keikkoja. Mä oon viime aikoina pyöritellyt paljon levylautasella mm. uutta Jon Spencer Blues Explosion: "Plastic Fang" lättyä. Sitten Nuggets box II on ollut mulla paljon kuuntelussa viime aikoina. Sitten esim. Detroit Cobras, Now Time Delegation, Dirtbombs, Hives ja TSOOL ovat kuluttaneet paljon levaria. Ja paljon kuuntelen vanhaa retrokamaa...soulia, bluesia, rockabillyä, countryä, garagea, punkkia, rock'n'rollia...

On sanottu, että teidän bändissänne laulutyyli muistuttaa jopa Offspringia, mitä mieltä olette tästä?
- Joo, toi on käsittääkseni Trash Canin Joensuun Harrilta lähtösin toi kommentti. Mää en kyllä tykkää Offspringistä. "Out of My Mind" biisi ja varsinkin sen laulu muistuttaa vähän kyllä omastakin mielestä jotain pomppupunkkia. Siitä tuli ihan vahingossa sellanen. Varmaan kyllä ainoa biisi, mikä ehkä muistuttaa Offspringiä. Eipä me siitä asiasta mitään mieltä olla. Samapa tuo. Ei tää homma, niin vakavaa ole, että me tosta jotain herneitä nenäämme vedettäis.

Mitä mieltä olette Suomen rock'n'roll kentästä tänäpäivänä? Ja onko teillä nostaa jotain tuntemianne sukulaissielubändejä esille?
- Hemmetin hyvä on meininki tällä hetkellä! Flaming Sideburns ja Sweatmaster on tosi kovia bändejä ihan maailman laajuisestikin ajatellen! Ja esim. Ultra Bimboos ja Mutants. Sitten vähän raskaampi bändi Sunride on kova. Ja punkin puolelta vaikka Combat Rock Industryn bändit on tosi kovia. Ja oltiin justiinsa vähän aikaa sitten keikalla Hole in The Head nimisen bändin kanssa. Se oli tosi hyvä! Ja sitten on näitä kaveribändejä, joitten kanssa on tehty keikkaa yhdessä kuten Garage 13, Dirters, Verticals... paljon on hyviä. Ja Valse Triste on meidän Kauhajokelainen äpärä sukulainen. Kaikissa sukujuhlissa aina nähdään ja vedetään viinaa ja soitetaan Lamaa ja Dischargea... ja sit tehdään kaikkea sopimatonta (heh!)

Teillä on tuo keikkailu pysynyt aika tiukasti Suomen rajojen sisäpuolella. Vetääkö veri ulkomaille ja Keski-Eurooppaan, nyt kun siellä tuntuu olevan tilaustakin kaltaisillenne bändeille? Teillä kun on vielä tuo vahvan livebändin maine!
- Kyllähän se vetää. Tarkoitus olisi ulkomaillekin suunnata jossain vaiheessa. Vielä ei ole tarkempaa tietoa koska. Garage 13 kanssa on vähän ollut puhetta jostain kimppareissusta. Joo, kyllä me livebändi ollaan ehdottomasti. Livenä me enimmäkseen studiossakin soitetaan.

Mitä hommailette bänditoiminnan ohella ja vapaa-aikana?
- Mää tossa jo taisin aikaisemmin mainitakin mitä mää puuhailen. Duunia tehdään jokainen, että saadaan syödäksemme. Sitten tuhlataan erilaisista leipäduuneista tulleet rahat kaljaan ja muuhun hauskanpitoon. Käydään kattomassa rokkikeikkoja, ostetaan levyjä ja kesällä grillataan. Ja välillä pitää vähän nukkuakin.

Mitenkäs tästä eteenpäin? Onko uusia julkaisuja tai muita tempauksia mielessä?
- Kohtapuoliin pitäisi saada vinyyli sinkku pihalle. Viimeistään kuitenkin syksyllä. Käytiin jokin aika sitten studiossa ja biisit ovat masterointia vaille kunnossa. Ja täytyy sanoa, että ehdottomasti parasta tavaraa on tulossa, mitä on tähän mennessä meiltä kuultu! Julkaisijasta ei ole vielä ihan tarkkaa tietoa tällä hetkellä. Keikkoja pyritään myös tekemään, niin paljon kuin mahdollista.

Mikä on The Trasselsin viesti Suomen kansalle?
- Käykää keikoilla, ostakaa levyjä, pitäkää hauskaa ja lähtekää liikkeelle sieltä Play Station koneittenne äärestä!

Ps. The Trassels-sivujen osoite on: http://www.bellbottomrecords.com/thetrassels
ja yhteydenotot: trassels@bellbottomrecords.com



<< Back to main

Front Page | Interviews | Live Reviews | Record Reviews | About La Bruta & Contact | Links

© (2002) LA BRUTA